• sannatallgren7

Keltanokkana mukaan poliittisiin kuvioihin


Onko se hyvä vai huono asia lähteä mukaan päätöksentekoon kaiken poliittisen toiminnan ulkopuolelta?


Se on ainoastaan hyvä asia ja kerronpa miksi.



Käymieni keskustelujen pohjalta voin todellakin sanoa, että suomalaiset ovat kyllästyneet perinteiseen politiikkaan. Ärsytystä ei aiheuta pelkästään se, että monet asiat näyttävät menevän huonompaan suuntaan, vaan myös se, että puolueiden vallankahvassa nähdään edelleen ne samat, vanhat naamat, jotka vuosikymmeniä ovat pyörittäneet samoja ongelmia tuloksia saamatta.


Mitä järkeä siinä on, että henkilöt samoista valtuustoista, hallituksista, kamareista ja pyöreistä pöydistä, vuosi toisen jälkeen, äänestetään päättämään niin paikallisista kuin koko Suomen asioista?


Eihän siinä olekaan mitään järkeä.


Jokainen yrittäjä ainakin tietää, että ainoastaan palkkaamalla uutta verta, syntyy uusia ja tuoreita ideoita ja ratkaisumalleja. Niin sen pitäisi olla politiikassakin.


Kuinka homma toimii...


Olen näiden muutaman Mikkelin kuukauden aikana jo oppinut miten asiat täällä Pohjolassa toimivat. Meillä on pääpuolueet ja heidän pelisääntönsä. Vanhat ketut liikuttavat nappuloitaan pelialustalla nimeltään ”Suomen poliittiset kuviot”. Jo vuosikymmeniä sitten on saunailloissa päätetty, kenestä tulee minkäkin valtuuston tai hallituksen puheenjohtaja tai jäsen ja kenestä tehdään seuraava kansanedustaja tai ministeri. Nuorella polvella ei ole sanavaltaa herrojen päätöksiin, vaikka kuinka niin julkisesti yrittävätkin antaa ymmärtää. Puoluekuri tarkoittaa nokkimisjärjestystä.


Minulla ei ole mitään poliittista tai muutakaan sidosryhmää taustalla. Ei puoluetta eikä siis kukaan kertomassa mitä mieltä minun pitäisi olla. Siksi Liike Nyt onkin loistava vaihtoehto näissä vaaleissa. Liike Nyt ei ole puolue ja korostaa meidän ehdokkaiden yksilöllisyyttä sekä vuorovaikutusta ehdokkaiden ja äänestäjien välillä.


Se, että tulee peliin mukaan ulkopuolelta, erilaisin ja uusin ideoin, luo ärsytystystä ja ihmetystä. Meidät on opettettu seuraamaan samoja, turvallisia polkuja, vastaamaan samoihin kysymyksiin ja tekemään kuten odotetaan. Sellainen henkilö, joka kulkee omia polkujaan on perinteisille puolueille outolintu. Muutosta kuitenkin saadaan aikaan vain ravistelemalla ja sekoittamalla pakkaa. Jos pakkaa ei sekoiteta, tulee meille aina samat kortit ja lopulta opimme järjestyksen ulkoa. Ei siitä mitään uutta synny ja peli muuttuu tylsäksi. Me siis tarvitsemme ehdokkaita perinteisten puolueiden ulkopuolelta.


Useat, joiden kanssa olen vaalikampanjani aikana keskustellut, ovat maininneet etteivät he koskaan ole äänestäneet puoluetta, vaan henkilöä.


Onkin hyvin vanhanaikaista, olla sidottu puolueeseen. Kuka sanoo, että ainoastaan keskustalainen ajaa maaseuden asioita? Tai että Kokoomus on yrittäjän asialla ja demarit pitävät köyhän puolia? Kyllä ne arvot lähtevät ihmisestä, eivät puolueesta.


Uskon että modernissa yhteiskunnassa ei tule olemaan puolueita, on vain ihmisiä, jotka haluavat vaikuttaa ja kehittää Suomea.


Tottakai meidän täytyy kuunnella ja oppia vanhemmilta ja viisaammilta, mutta eivät he saa olla ainoat, jotka asioistamme todellisuudessa päättävät.


Nyt on aika modernimmalle päätöksenteolle ja sitä me Liike nytiläiset tarjoamme.


Kati Häkkinen

Liike Nyt